Uutiset

21 November 2017

shipfunk-tiedote.jpg

 

Maksamisen ja logistiikan palvelut saa pian helposti yhdellä kertaa, yhdeltä luukulta. Yhteistyömme logistiikkapalveluja tarjoavan Shipfunk Oy:n kanssa kokoaa kauppiaalle yhtenäisen palvelupaketin sekä maksamiseen että tuotteiden lähettämiseen.

 

Uudelle kauppiaalle automaattisesti myös logistiikkapalvelut

 

Uusi Checkout-kauppias saa tulevaisuudessa automaattisesti käyttöönsä logistiikkapalveluiden peruspaketin.

– Peruspaketti kattaa esimerkiksi verkkokaupan toimitusvaihtoehdot ja lähetysten seurannan. Paketin myötä automatiikan luominen logistiikkaan on verkkokauppiaalle helppoa. Myös logistiikan kustannukset saadaan niputettua, eikä eri maksuja vaikkapa Postille ja Matkahuollolle enää tarvita. Palvelu säästää kauppiaan aikaa, ja hän voi keskittää energiansa kaupantekoon, kuvaa Shipfunkin perustaja ja toimitusjohtaja Marko Parviainen.

Checkout pilotoi palvelua yhdessä Shipfunkin kanssa loppuvuoden 2017 aikana ja lanseeraa palvelun kiinteäksi osaksi palveluvalikoimaansa vuoden 2018 ensimmäisellä kvartaalilla.

 

Asiakkaiden tarpeet edellä

 

Shipfunkin tekemisen perusta on, että tavaran lähettämisen haasteet ratkotaan asiakkaan ja kauppiaan, ei logistiikan näkökulmasta.

– Oleellista on tarjota asiakkaalle sekä nopeita että edullisia logistiikkapalveluita. Asiakkaat arvostavat eri asioita: toisille tärkeintä on mahdollisimman halpa hinta, toisille taas toimituksen nopeus. Shipfunk tarjoaa kattavat vaihtoehdot erilaisille tarpeille, Parviainen jatkaa.

Tuotekehitystä yhtiö on tehnyt muun muassa Stockmannin kanssa, joten sekä palvelun skaalautuvuus että suorituskyvyn tehokkuus on jo testattu kiperissäkin paikoissa. Stockmann on käyttänyt Shipfunkin palveluita Stockmann.com-verkkokaupassaan syksystä 2016 lähtien. Syksyllä 2017 palvelu otettiin käyttöön myös Hullut Päivät -verkkokaupassa.

 

Parasta kauppiaalle on helppous

 

Shipfunkin keskitettyä logistiikkaratkaisua käyttävä kauppias saa kaikkien kuljetusliikkeiden palvelut yhdellä kertaa. Palvelu tuo kauppiaalle selkeän kustannushyödyn verrattuna erillisiin kuljetussopimuksiin, jotka voivat olla kalliita.

– Aloittaminen on mutkatonta, ja esimerkiksi pienehkö verkkokauppa voi lähettää tuotteitaan jo palvelun käyttöönottopäivänä, Parviainen kehuu.

Logistiikkapalveluita voi valita miltä tahansa kuljetusyhtiöltä, vakiintuneiden toimijoiden lisäksi uusilta palveluntarjoajilta. Kauppias voi halutessaan käyttää myös suoria kuljetussopimuksia Shipfunkin ohella.

– Logistiikkapalvelu toimii linkkinä kuljetuspalveluita tarjoavien yritysten ja verkkokauppiaiden välillä, kuvaa Parviainen.

Palvelu mahdollistaa vaivattoman ja reaaliaikaisen logistiikkakustannusten seurannan. Logistiikkaan liittyvät kulut näkyvät palvelussa heti, ja niihin pääsee vaikuttamaan. 

 

Mieleiset toimitustavat kasvattavat verkkokaupan myyntiä

 

Shipfunkin palvelun erinomainen käyttäjäkokemus näkyy verkkokaupan houkuttelevuudessa, myynnissä ja asiakastyytyväisyydessä. Kun tarjolla on mieleinen toimitustapa, asiakas todennäköisemmin ostaa tuotteen.

Shipfunkin järjestelmä laskee automaattisesti tehokkaimman ja edullisimman tavan toimitukselle ja tarjoaa tätä vaihtoehtoa asiakkaalle. Asiakas voi kuitenkin itse valita, miten tuotteensa haluaa toimitettavan. Palvelu kerää tietoa eri toimitusvaihtoehtojen nopeudesta, joten asiakas näkee, miten toimitustavan valinta vaikuttaa siihen, milloin tuote on perillä.

Suomalaisen verkkokaupan tulevaisuutta Parviainen pitää lupaavana.

– Meillä on tässä maassa hyviä tuotteita ja mahtavia yrityksiä. Toisaalta ammattimaisuuden odotukset ovat verkkokaupassa selvästi kasvaneet. Siksi on oleellista saada Suomessakin verkkokauppatekemiseen erilaisia maailmanluokan työkaluja, jotta voimme pärjätä kovassa kilpailussa.

 

Shipfunk Oy – mistä on kyse?

 

  • Suomalainen verkkokauppojen toimitustapojen kehittäjä
  • Tarjoaa yhdellä integraatiolla kaikki verkkokaupan tarvitsemat toimitustavat
  • Huolehtii, että asiakkaat saavat tilaamansa tuotteet kustannustehokkaasti ja nopeasti
  • Kuluttaja voi valita useista eri toimitusvaihtoehdoista ja näkee heti, miten valinta vaikuttaa hänen toimituksensa nopeuteen ja hintaan
  • Lue lisää: www.shipfunk.com